Eläketurvakeskus – Finnish Centre for Pensions’ Post

Tammikuussa on kysytty A1-todistuksen hakemisesta ulkomaantyötä varten. 🌍 ❓ Kysymys: Olen lähdössä kahden päivän kokousmatkalle Saksaan. Kuulin, että minun pitäisi sitä varten saada A1-todistus? Minulla on kokousmatkoja säännöllisesti noin kahden kuukauden välein Keski-Euroopassa. Vaikuttaako se asiaan jotenkin? Minulla on myös eurooppalainen sairaanhoitokortti ja matkavakuutus voimassa. ✔️ Vastaus: A1-todistus tulee hakea kaikkea ulkomaantyötä varten, myös kokousmatkoja varten. Matkan luonteella tai pituudella ei ole merkitystä. ▪️ Jos sinulla on useita kokousmatkoja vuodessa eri EU-maissa, työnantajasi voi hakea sinulle ns. usean maan A1-todistusta, joka voi olla voimassa kaksi vuotta kerrallaan. Se kattaa todistuksen voimassaolon aikana kaiken sinä aikana EU-maissa tehdyn työskentelyn. Jokaiselle kokousmatkalle ei siis tarvitse hakea erikseen uutta A1-todistusta. ▪️ A1-todistusta tulee aina hakea Eläketurvakeskukselta, joka arvioi täyttyykö todistuksen myöntämisen edellytykset. Yleensä työnantaja hakee todistuksen työntekijälleen. ▪️ A1-todistus osoittaa, minkä maan sosiaaliturvaan (kuten työeläke-, tapaturma-, työttömyys- sekä perhe- ja sairausetuudet) henkilö kuuluu. Ilman todistusta työnantajan tulee vakuuttaa työntekijä sen maan sosiaaliturvassa, jossa työtä tehdään. Eurooppalaisella sairaanhoitokortilla tai matkavakuutuksella ei voi osoittaa kuuluvansa Suomen sosiaaliturvaan silloin, kun on kyse työskentelystä ulkomailla Toimi näin: ➡️ Pyydä työnantajaa hakemaan sinulle A1-todistusta sähköisellä hakemuslomakkeella. ➡️ Lisätietoa ja tarkemmat ohjeet: https://lnkd.in/e7aFzmGt #ulkomaantyö #a1todistus #eläke #työeläke

  • No alternative text description for this image

To view or add a comment, sign in